
Lyriikat / Lyrics
01
Aukot
San. Terho Aalto, Säv. Leena Aronen
Ilmassa oli aukkoja kuin pieniä lupauksia.
Kätkin niihin rukouksia ennen kuin katosivat.
Kysyt mikä oli tuo, joka ohitse vilahti.
Vastasin: muisto vain luoksemme kiirehti.
Ja kun aikaa kului,
ja kaikki muuttui,
myös me kuluimme,
myös me muutuimme.
Ja kun aika taipui,
ylitsemme yö sammui,
olimme yhtä vain
kuin aika ja avaruus.
Kuiskasin sun korvaan
turvaan kaiken hyvän.
Niin kasvoi rakkaus
kylväessä jyvän.
Toivon, että tarpeeksi
rakastaa sua osasin.
Että sydämen pohjaan
sua kosketin.
Ja kun aikaa kului,
ja kaikki muuttui,
myös me kuluimme,
myös me muutuimme.
Ja kun aika taipui,
ylitsemme yö sammui,
olimme yhtä vain
kuin aika ja avaruus.
02
Jos luoja suo
San. ja säv. Hannele Turunen
Astun keskelle tuhansien ihmisten,
joista ketään tunne en,
maalainen,
polvet pellonkyntämät,
auringonpolttamat hiukset.
On viileää,
mut ei liian on,
täydellinen sää elää tänään.
Kun kuolen jääkö osa minusta
silti elämään.
Jos luoja suo,
se joskus vie mutkin sen luo.
Jos luoja suo,
se joskus vie mutkin sen luo,
sitä ennen elän.
Löydänkö syliä koskaan,
johon voin aina palata halaamaan.
Ja jos löydän ennen kuin kuolen,
pidän hyvän huolen,
hukutan rakkauteen.
Luota luotathan sinäkin,
kun minäkin luotan hyvyyteen.
Äiti sanoi kotiin voi aina tulla,
tapahtuipa sitä tai tätä,
älä elämättä jätä.
Jos luoja suo,
se joskus vie mutkin sen luo.
Jos luoja suo,
se joskus vie mutkin sen luo.
Tutki valoa, anna sen palaa lujaa.
Tutki valoa, anna sen palaa lujaa.
Tutki valoa, anna sen palaa lujaa.
Rakas älä huoli musta,
kaikki on johdatusta,
tulet kun on sen aika.
Siihen asti elä huoletta vaan,
kunnes taas kohdataan.
03
Vois kulkee
San. ja säv. Terho Aalto
Aina sataa, aina tuulee.
Aina luulee, et ihmistä kuulee,
mut kuuleeks kukaan ketään?
Aina samoja ratoja kulkee.
Ratapihat kuin ratojen sulkeet.
Voiks päästä ulos enää?
Emmä tiiä vois kulkee.
Emmä tiiä vois kulkee.
Aina sataa, aina tuulee.
Aina sadetta vain vedeksi luulee,
mut tunteeks suruu kukaan?
Aina samoja naamoja katsoo.
Naamakirjat kuin tyhjät pajatsot.
Voiks relaa missään enää?
Emmä tiiä vois kulkee.
Emmä tiiä vois kulkee.
Katsoin sua kauan kauan.
Katsoin sua kauan kauan.
Katsoin sua kauan kauan.
Katsoin sua.
Katsoin sua kauan kauan.
Katsoin sua kauan kauan.
Katsoin sua kauan kauan.
Katsoin sua.
Miks katsoin sua kauan kauan?
Miks katsoin sua kauan kauan?
Miks katsoin sua kauan kauan?
Miks katsoin sua?
Miks katsoin sua kauan kauan?
Miks katsoin sua kauan kauan?
Miks katsoin sua kauan kauan?
Miks katsoin sua?
Miks katsoin?
Miks katsoin?
Miks katsoin?
Miks katsoin?
Emmä tiiä vois kulkee.
Emmä tiiä vois kulkee.